Aallon jalanjäljissä
"Säynätsalo – Päijänteen Tahiti", Alvar Aalto
A short history of the company Tavolo Bianco
Develop responsible tourism with us!
Our Business Values
Säynätsalo ja Alvar Aalto
Jo kauan ennen Säynätsalon kunnantalon suunnittelua oli tämä saariseutu Alvar Aallolle hyvinkin tuttua aluetta. Jyväskylässä lapsuutensa ja nuoruutensa viettäneenä Säynätsalo oli piirtynyt hänen mieleensä lapsuuden maisemana. Tuolloin Säynätsalo oli nuori asutuskeskus, jossa asui erityisesti tehdastyöntekijöitä. Saarelle oli perustettu 1897 Parviaisen saha, joka myöhemmin laajeni vaneritehtaaksi ja siirtyi Enso-Gutzeitin omistukseen. Tehdas hallitsi saaren julkista elämää.
Alvar Aalto perusti ensimmäisen arkkitehtuuritoimistonsa Jyväskylään vuonna 1923, ja suunnitteli jo noina aikoina esimerkiksi vanhainkotia Säynätsaloon. Lopulta vanhainkoti rakentui kuitenkin Wivi Lönnin piirustusten mukaisesti, ja sai nimen Walter Parviaisen vanhainkoti. Pian Aallon perhe joutuikin muuttamaan töiden perässä Turkuun, ja Paimion Parantolan valmistuttua Aallot muuttivat Helsinkiin.
Säynätsalon suunnitteluun Alvar Aalto osallistui seuraavan kerran vasta 1940-luvulla, tällä kertaa suunnittelemalla asemakaavaa tehtaan johdon pyynnöstä. Aallon suunnitelmista toteutui mantereelle kulkeva pengertie, joka oli ensimmäinen Säynätsalon mantereelle yhdistävä tie. Toteutumattomiin suunnitelmiin lukeutui esimerkiksi Säynätsalon keskustaan tuleva suuri kolmiomainen piha, Piazza Triangolare, joka olisi yltänyt nykyisen Kunnantalon tontilta aina tehtaalle asti.
Kunnantalon suunnittelu
Kun tehtaanjohtaja Hilmer Brommels vuonna 1949 kutsui Aallon mukaan arkkitehtuurikilpailuun koskien tulevan Kunnantalon rakentamista, sai hän tilaisuuden palata vielä kerran takaisin suunnittelemaan Säynätsaloa. Aino Aallon kuolema tammikuussa 1949 oli suuri kolaus Alvar Aallolle, mutta surustaan huolimatta hän tarrautui haasteeseen. Kilpailuun osallistui kaksi muutakin suomalaista arkkitehtia, Veikko Raitinen ja Seppo Hytönen. Aallon ehdotus voitti kilpailun. Aalto risti oman ehdotuksensa “Curiaksi” - nimi viittaa antiikin Rooman senaattoreiden kokouspaikkaan, jossa päätettiin tasavallan yhteisistä asioista.
Kokonaisuutena Kunnantalo muistuttaa linnamaista rakennusta, joka on pystytetty ikään kuin mäen rinteille. Rakennus rajaa sisälleen rauhallisen keskuspihan, jota Aalto kutsui piazzaksi, kaupungin keskukseksi. Korotettu piazza saatiin aikaan tuomalla siihen perustusten kaivamisesta ylijäänyt maa-aines. Sen alla ei siis ole mitään rakenteita. Korotetulta pihalta katsottuna rakennus näyttää yllättäen yksikerroksiselta ja ihmisen oman koon mukaiselta, kun maantason liiketilat katoavat näkyvistä. Ajatuksena oli luoda inhimillisen mittakaavan mukaan rakennettu keskusaukio, jonne voitiin luoda rauhallinen, luostarimainen ympäristö. Ympärirakennetusta pihasta Aalto itse totesi: “...sillä jollain mystillisellä tavalla on yhteiskuntaviettiä alleviivaava sävy - hallinnollisissa rakennuksissa ja raatihuoneissa se on säilyttänyt traditio-arvonsa läpi sarjan Kreta, Kreikka, Roma, keski-aika, renesanssi.”
Pääasiallinen materiaali rakennuksessa on punatiili, joka on hallitsevassa asemassa sekä sisällä että ulkona. Punatiilen mahdollisuuksia Aalto oli kokeillut jo pari vuotta aikaisemmin suunnittelemassaan Baker Housessa, joka rakennettiin yhdeksi Bostonin MIT-yliopiston opiskelija-asuntoloista. Säynätsalon kunnantalon valmistumisen jälkeen punatiiltä käytettiin myös esimerkiksi Kelan pääkonttorissa, Muuratsalon koetalossa, Helsingin Kulttuuritalossa ja sekä Otaniemen että Seminaarinmäen kampuksissa. Aallon työssä oli siis alkanut kokonainen punatiilikausi. Säynätsalon kunnantalossa, kuten myöhemmin muissakin rakennuksissa, pyrittiin luomaan tiilestä epätasaista ja eläväistä pintaa tuomalla myös kaikki tummuneet ja lohjenneet tiilet rohkeasti näkyville ja muuraamalla osa tiilistä vinoon tai liian syvälle. Kerrotaan jopa, että osa tiilikuormista kipattiin rekan perältä suoraan maahan, jotta hajotettiin tiilen pintaa ja saatiin toivottu karkea ulkomuoto. Tiilet saatiin Lappilan tiilitehtaalta, ja Alvar Aalto itse vaikutti tiilitehtaan valintaan.
Piazzan ympärille Aalto suunnitteli valoisan käytävän suurin ikkunoin, jotka päästävät sisään paljon luonnonvaloa ja avaavat näkymän vehreälle pihalle. Runsas valo ja suuret ikkunat korostavat rakennuksen julkista luonnetta. Avoimuus ja selkeys ovat myös pohjoismaisen demokratian peruspiirteitä, joten niitä haluttiin korostaa yhteistä päätöksentekoa varten olevassa Kunnantalossa. Aalto itse ajatteli: “...pimeitä käytäviä ei hallintorakennuksessa [sen pääosissa] voi eikä saa käyttää”. Käytävälle suunniteltiin toimistoja ja kokoushuoneita. Kunnanhallitus itse kokousti heille suunnitellussa tilassa Kunnantalon pohjoisnurkassa. Kokoushuoneeseenkin haluttiin suuret ikkunat, jotta saadaan näkymä luontoon ja paljon luonnonvaloa sisään.
Vastakohdaksi tälle alempien kerrosten valoisuudelle Aalto kuitenkin suunnitteli rakennuksen korkeimpaan paikkaan kunnanvaltuuston kokouksia varten temppelimäisen valtuustosalin, jossa korostuu tilan korkeus ja hämäryys. Huone on tavallaan koko rakennuksen sydän, demokratian ydin, jossa päätöksenteko tapahtuu. Useimmat kunnanvaltuuston kokoukset olivat julkisia tilaisuuksia, joten reitti yläkertaan tahdottiin selkeäksi, jotta kunnan väki löytää tiensä ylös - punatiilimateriaali lattiassa johdattelee yleisöä kulkemaan portaita ylös. Valon liikkuminen mietittiin valtuustosalissa tarkkaan. Ikkunoista tuleva luonnonvalo siivilöityy ja ohjautuu säleiden kautta huoneen eri osiin, ja salin valaisimet heittävät valoa myös jokaiseen nurkkaan valaisimen takana sijaitsevan aukon kautta. Näin valo on tasainen eikä huoneeseen jää liian pimeitä nurkkia. Etelästä tuleva kirkas auringonvalo jää käytäville eikä tule valtuustosaliin, kun liukuovi suljetaan kokouksen ajaksi. Käytäville taas muodostuu aurinkoisina päivinä valonsäteitä, jotka siirtävät paikkaansa kellonaikojen mukaan. Valtuustosalin katon mäntypuiset rakenteet myös kiinnittävät ihailijan katseen; rakenteet saivat nimen “perhoset” niiden siipimäisten muotojen vuoksi.
Säynätsalon Kunnantalossa, kuten useimmissa muissakin Aallon rakennuksissa, suunniteltiin myös rakennukseen kuuluvat sisustusratkaisut erityisine huonekaluineen. Alvar Aalto itse suunnitteli lähes kaikki valaisimet. Tärkeimpiä sisustussuunnittelijoita Aallon lisäksi oli myös Maija Heikinheimo, jonka suunnittelutyötä ovat muun muassa kunnanhallituksen kokoushuoneen istuimet sekä valtuustosalin sisustus. Myöhemmin Heikinheimo työskenteli Artekin toimitusjohtajana ja taiteellisena johtajana.
Taidehankintoja
Ulkona piazzalla seisoo altaan vierellä Tanssijatar-niminen pronssivalos, joka on Wäinö Aaltosen tuotantoa. Aaltonen loi patsaan kipsiversion vuonna 1928 ja suurempikokoinen pronssinen patsas valettiin vuonna 1950. Tämän kubistisen teoksen lahjoitti Kunnantalolle vuonna 1950 Enso-Gutzeitin tehdas. Alkuperäinen kipsiveistos tunnetaan nimellä Salome. Tanssijatar-pronssipatsaan kuntalaiset itse nimesivät uudelleen Vaikeroivaksi veronmaksajaksi.
Kunnanhallituksen kokoushuoneeseen ei alunperin pitänyt tulla tauluja, mutta Säynätsalon kunta sai vuonna 1952 lahjaksi Rauha-nimisen taulun. Teoksen saapuminen Säynätsaloon liittyi Tukholman vetoomuksen (Stockholm appeal) allekirjoitusten keräämiseen. Vuonna 1950, kylmän sodan alkuvuosina, Maailman rauhanneuvosto julkaisi kansainvälisen vetoomuksen ydinaseiden maailmanlaajuisen kieltämisen vuoksi. Suomessakin tämä vetoomus kiersi, ja Suomen rauhanpuolustajat ry palkitsi Rauha-taululla sen kunnan, jossa suurin osuus kunnan väestöstä allekirjoitti vetoomuksen. Säynätsalo voitti taulun 89 % osallistumisosuudellaan. Ensimmäiset vuosikymmenet taulu sijaitsi Lehtisaaren koulussa, kunnes se siirrettiin 1970-luvulla kunnanhallituksen kokoushuoneeseen.
Kunnantalon valtuustosalin koristelu taiteella oli Alvar Aallolle tärkeä tavoite. Huoneen oikeaan nurkkaan suunniteltiin ikkuna, joka peitettiin puukappaleilla niin, että luonnonvalo ohjautuu valaisemaan viereistä taideteosta. Näin saatiin aikaan ikään kuin kehys, joka antaa jatkuvaa valoa teokselle. Taulun maalasi Aallon hyvä ystävä, Fernand Léger, tunnettu ranskalainen taidemaalari. Kun kunnanvaltuutetut näkivät Légerin abstraktin teoksen, oli vastaanotto kuitenkin sekalainen, eivätkä taulusta kaikki pitäneet. Taulun annettiin olla paikallaan, koska virheellisesti luultiin, että se oli saatu Légeriltä itseltään lahjana. Kävi kuitenkin niin, että muutama vuosi myöhemmin Légerin itsensä jo kuoltua taulu hinnoiteltiin 200 000 markan arvoiseksi. Kunnanvaltuusto ei tätä summaa ollut kiinnostunut maksamaan, ja lopulta Alvar Aalto lunasti taulun itselleen ja vei Tiilimäen ateljeeseensa. Nykyään valtuustosalin ikkunapaikkaa koristaa valokuvakopio Légerin teoksesta. Alkuperäisen öljymaalauksen nykyistä omistajaa ei tiedetä, mutta arvellaan sen olevan noin viiden miljoonan euron arvoinen.
Aalto suunnitteli valtuustosaliin myös paikan Picasson veistokselle. Projekti ei koskaan saanut tuulta alleen, mutta pienelle veistokselle suunniteltu syvennös löytyy edelleen valtuustosalista liukuoven oikealta puolelta seinältä.
Kunnantalon vaiheet
Vasta valmistuneen Kunnantalon vihkiäisjuhlat pidettiin 24.8.1952, jonka jälkeen Kunnantalo oli täydessä toiminnassa. Alakerta oli tuolloin täynnä liiketiloja: esimerkiksi paperikauppa, kukkakauppa, parturi ja apteekki. Myöhemmin tiloissa työskenteli myös kunnanlääkäri, hammaslääkäri ja neuvola. Nykyisen kahvilan paikalla sijaitsi alunperin Osuuskassan pankki. Osa kunnantalon työntekijöistä sai omat asunnot Kunnantalon länsisiivessä sijaitsevalta asuntopuolelta.
Vuosien varrella rakennuksen sisällä tapahtui kaikenlaisia muutoksia. Rakennus toimi kunnantalona vuoteen 1993 asti, ja noin neljänkymmenen vuoden käytön aikana kuntalaiset itse käyttivät ja muuttivat rakennusta tarpeiden mukaan. 1970-luvulla rakennuksen itäsiipeen lisättiin portaat, jotka yhdistivät ylemmän toimistokerroksen alempaan liiketilaan. Alunperin kirjasto sijaitsi vain nykyisen kirjastorakennuksen yläkerrassa, mutta kirjasto laajennettiin 1980-luvun alussa kaksikerroksiseksi ja alakerran toimijat muuttivat pois. Kunnantalon poistuttua alkuperäisestä käytöstään 1990-luvulla päädyttiin kuitenkin suojelemaan koko rakennus ympäristöineen. Huolimatta joistain muutoksista, joita Kunnantaloon oli vuosien varrella tehty, niin ulkoasultaan ja laajalti myös sisätilojen puolelta rakennus oli tuolloin täydellisessä alkuperäisessä asussaan.
Peruskorjauksia rakennukseen tehtiin 1994-98. Korjaukset keskittyivät enimmäkseen vesikaton remontoimiseen, sillä katto oli vuotanut jo aikaisempinakin vuosikymmeninä. Myös LVIS-ratkaisuja uusittiin ja aikaisemmin lisätty toimiston portaikko poistettiin. Korjausten aikana pyrittiin keskittymään rakennuksen alkuperäiseen käyttöön ja ratkaisut tehtiin alkuperäistä tyyliä noudattaen.
1990-luvun jälkeen rakennus pikkuhiljaa alkoi menettämään alkuperäistä merkitystään. Säynätsalon kunta liitettiin vuonna 1993 Jyväskylään, eikä Kunnantalolla ollut enää yhtä paljon käyttöä sen jälkeen kuin aikaisemmin. Toimistot ja liiketilat siirtyivät pikkuhiljaa muualle, eikä valtuustosalille ja hallituksen kokoushuoneelle löytynyt enää paljon käyttöä. Vaikka kunnanvaltuustoa ei enään ollut, niin Kunnantalolla kokoontui vielä kaupunginosavaltuusto (2001 eteenpäin kaupunginosalautakunta), mutta sekin lakkasi olemasta vuonna 2008.
Tavolo Bianco muutti Kunnantaloon vuonna 2016, ja sen jälkeen rakennus on saanut uutta elämää. Nykyään Kunnantalolla järjestetään opastuskierroksia, majoitetaan vieraita, vuokrataan kokoustiloja, ylläpidetään taidegallerioita ja muutakin toimintaa. Säynätsalo Town Hall Café & Bakery toimii entisen pankin tiloissa Kunnantalon alakerrassa, ja antikvariaatti Scriptorium toimii kahvilan vieressä. Kirjasto on edelleen Säynätsalon lähikirjasto, jossa vieraillaan usein Kunnantaloon tutustumisen yhteydessä.
Lähteet
Malmberg, Jonas: Säynätsalon Kunnantalo. Rakennushistoriallinen selvitys
Laaksonen, Esa: Alvar Aalto. Arkkitehdin vuosikymmenet
Matti Rautjoki (toim.) Säynätsalo. Päivät seutuvilla Päijänteen. Säynätsalolaisten kirja.
https://www.marx-memorial-library.org.uk/project/jd-bernal/threat-nuclear-war-and-stockholm-appeal
Teksti: Janne Niemelä 2023, opiskelija, Jyväskylän yliopiston Historian ja etnologian laitos
